Myöhäiskesän ja syksyn
haravanvarressa nojailu alkoi tuottaa jälleen uusia ajatuksia ja ideoita siitä, minkälaiseksi ihan oikeasti haluan rakentaa meidän pihamme. Vastahan niitä versioita oli - mitä - kymmenisen kappaletta, jos ihan
ensimmäiset luonnokset vuoden 2010 alusta lasketaan mukaan. Mutta kun piha alkoi muotoutua silmien edessä; kiveys rakentua, asfaltti jäähtyä, istutusalueet tasoittua... Välittömästi silmään pisti parikin asiaa, jotka pitää korjata, sitten pari muuta asiaa, joissa oli jotain vialla. Ja siitä se ajatus sitten taas lähti karkailemaan.
|
Mahtuuko tästä ambulanssi, jos kiveyksen ja asfaltin kulmaan tulee istutuslaatikko? |
Viime kesänä jäin pihan suunnittelun osalta siis
tähän tilanteeseen. Ja valistunut silmähän löytää em. suunnitelmasta heti vikoja, puutteita ja ongelmia, kuten: Kohta, jossa asfaltti kohtaa kiveyksen vaikuttaa hankalalta - miten esim. lumen auraaminen istutuslaatikon kohdalta? Jos mitään, tämäkin talvi on osoittanut, että lumenkasaamiseen ei voi varata riittävästi tilaa. Nurmialueeseen näyttäisi tulevan liikaa hankalia kulmia - miten ruohonleikkuu sujuu kulmien kohdalla? Lisäksi autopihalta olisi hyvä mahtua ajamaan vähän isommallakin ajoneuvolla ihan portaan eteen - suunnitelmassa autokatoksen ja istutuslaatikon väli jää melko kapeaksi. Alunperin autopihaa vasten kaavaillun istutuslaatikon ideana oli toimia osin näköesteenä terassilta autopihalle - eikö näköesteen voisi toteuttaa toisinkin? Eli istutuslaatikko ainakin lähtee muualle...
|
Viimeisin versio suunnitelmasta - tälläkö mennään kevät ja kesä 2013? |
Entä kasvit? Puut ja isommat pensaat ovat siis jo paikoillaan, mutta muille istutuksille on tähän mennessä pohdittuna vain suuntaa-antavia sijoituspaikkoja.
Köynnösruusuja on tarkoitus istuttaa ainakin sisääntulokuistin vieressä olevaan istutuslaatikkoon. Mutta minne
pionit, entä
syysleimut, muut
perennat,
marjapensaat,
hyötypuutarha...
|
Tästä kuvasta saa kukin päätellä, mitä itse haluaa. Niin minäkin teen. |
Kun näitä suunnitelmakuvia katselee tekee väistämättä havainnon, että tonttimme on tosiaan pitkä ja kapea. Näin ollen parhaat kasvupaikat tilan näkökulmasta sijoittuvat idänpuoleiselle pihalle sekä pohjoiselle pihalle. Valaistus huomioiden idänpuoleiselle pihalle voi keskittää sellaiset kasvit, jotka viihtyvät valossa ja lämpimässä. Pohjoiselle pihalle sitten varjoisamman paikan kasveja. Mutta näistä yksityiskohdista lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista!