Hyvää pääsiäistä!

Tästä se kevät alkaa...

Narcissus 'Grand Soleil d'Or'
(lähde: commons.wikimedia.org)

Istutussuunnittelu jatkuu - pohjoinen piha-alue

Siirrytään pohjoiselle  piha-alueelle eli tonttimme pohjoisosaan, talon toiseen päätyyn. "Pohjoisuudestaan" huolimatta kyseinen tontinosa ei ole ensinkään pimeä. Jos rajan tuntumassa kasvaisi tiheä kuusikko, tilanne olisi toinen, mutta täällä aavalla pellolla valoa riittää. Asiaa selvitellessä tein tutkielman auringon kierrosta. Alla olevassa kuvassa on havainnollistettu auringon sijainti tontin suhteen klo 8, 14 ja 20 (kesäaikaan). Kuten kuvasta voi päätellä, talomme pohjoispääty on varjossa vain talviaikaan. Kesällä, jolloin kasvit tarvitsevat valoa, aurinko paistaa tonttimme joka kolkkaan johonkin aikaan päivästä.

Kesällä valo ei ole ongelma, pikemminkin huolestuttaa liika aurinko ja paahde, erityisesti pihan itäosassa. Länsipuolella on enemmän varjoa. Kesäaamuina ja -iltoina aurinko pääsee paistamaan myös talon pohjoispäätyyn.

Tarkensin pohjoisen piha-alueemme istutussuunnitelmaa eli nyt käsillä taitaa olla jo versio 6.3. Suunnitelmassa näkyvät viime kesänä istutetut männyt (punaruskeat pallerot oikeassa yläkulmassa), palsamipihta ja pensassembrat (vihreät isommat pallerot vasemmassa yläkulmassa), makedonian männyt (ruskeat pallerot talon vasemmalla puolella) sekä koristeomenapuut (pinkit pallerot oikealla puolella). Lisäksi kuvassa näkyy länsirajalle istutettu vuorimäntyrivistö (vasen reuna).

Versio 6.3 pihan pohjoisosasta. Talon pohjoispäätyyn laatoitetaan myös polku, jota pitkin pääsee kulkemaan viereiselle kävelytielle, sekä jossain vaiheessa aidataan ulkoilupiha "Turrelle" tai "Mustille".

Pohjoisen piha-alueemme istutuksia täydennetään ensi kesänä seuraavasti (tämä siis suunnitelma, saas nähdä, mitä kaikkea ehdimme): Ensinnäkin alppiruusuja on PAKKO saada ja niitä on tarkoitus istuttaa sinne tänne, osa valoisampaan ja osa varjoisampaan kohtaan - lajin vaatimukset huomioiden. Alppiruusujen paikat on suunnitelmassa merkitty vaaleanpunareunaisella vihreällä pallolla. Eli lisää suojattavaa keväiksi.

Alppiruusu eli rhododendron.
(Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/)

Kosteampiin ja kaikista varjoisimpiin kohtiin ajattelin saniaista, joka muodostaa menestyessään laajojakin kasvustoja ja viihtyy erittäin hyvin varjossakin. Tavoitteena ei ole laajat kasvustot, vaan vehreä mätäs johonkin kohtaan. Saniaisen lomaan voi sitten istuttaa esim. maahumalaa, joka myös viihtyy varjommassa. Molemmat, saniainen ja maahumala, ovat kestäviä. Saniaisen ajatteltu paikka on merkitty suunnitelmaan kahden kiven väliin vaaleanvihreällä täplällä.

Saniainen, esim. Kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris).
(Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/)

Tuiviota ajattelin istuttaa pohjoiselle pihalle sinne tänne - reunustamaan istutusalueita sekä peittämään kasvualustaa. Tuivion pitäisi niin ikään olla kestävä ja ennen muuta nopeasti leviävä, mikä tekee siitä ihanteellisen maanpeitekasvin. Tuivio viihtyy niin auringossa kuin puolivarjossa, joten sitä voisi istuttaa myös pihan itäosaan, koristeomenapuiden siimekseen. Tuivioiden paikat on merkitty suunnitelmaan vaaleanvihreäreunaisella täplällä.

Tuivio (Microbiota decussata).
(Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/)

Haluan pihalleni myös atsateloita. Sukulaistaan alppiruusua valoisammassa viihtyvä atsalea tiputtaa lehtensä talveksi, eikä siis kaipaa suojausta kevätahavalta. Atsaleassa viehättää erityisesti sen komea kukinta. Useat lajikkeet aloittavat kukintansa keväällä jo ennen lehtien puhkeamista. Atsaleoita istutan alppiruusujen sijaan pihamme aurinkoisemmille paikoille talon länsi- ja itäpuolelle. Paikat on suunnitelmassa merkitty vaaleanpunareunaisella vihreällä pallolla sekä idänpuoleisella pihalla punareunaisella pallolla.

Puistoatsalea.
(Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/)

Sitten kysymys aidanteesta. Etelärajalla on timanttituijaa ja länsirajalla vuorimäntyä. Mitä pohjoiselle tai itäiselle rajalle? Yhdenmukaisuuden vuoksi jompaa kumpaa. Vertailu: Timanttituija on muodoltaan kaunis ja sopusuhtainen. Vuorimänty vallattomampi. Timanttituijaa ei tarvitse juurikaan leikata, vuorimännystä pitäisi ainakin teoriassa typistellä vuosikasvaimet. Molemmat ovat ikivihreitä ja kasvutahti hitaanlainen - ja vuorimännyllä vuosikasvaimien typistäminen hidastaa kasvua entisestään. Vuorimänty on kestävämpi, myös fyysisesti. Timanttituijaa joutuu ainakin ensimmäisinä vuosina suojaamaan kevätahavalta. Timanttituijan kasvutapa on pystympi ja aidanteena se on peittävämpi kuin ilmava vuorimänty, joka on kasvutavaltaan leveämpi, mutta matalampi.

Vuorimänty - tässä kuvassa kääpiömuunnos "Gnom".
(Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/)

Haluan ilmavuutta ja valoa, erityisesti pohjois- ja itärajalle, semminkin kun pihan itäosaan olisi tarkoitus istuttaa myös marjapensaita, jotka tarvitsevat valoa. En kaipaa mainituille rajoille samanlaista näkösuojaa tai peittävyyttä kuin etelärajalle. En myöskään kaipaa enää enempää suojattavaa eli 25 metrin tuija-aidanne riittää minulle. Päätös: Pohjois- ja itärajalle istutetaan vuorimäntyä.

Miksi kesä on niin lyhyt?

Koska on niin paljon tekemistä!

Pikkuraksaaja näyttää mallia kuinka maalaus sujuu leikiten.

Parissa kuukaudessa "pitää" ehtiä vaikka mitä. Talo Täplän väellä on suunnitelmissa (ainakin) talon ja autotallin maalauksen loppuun saattaminen, pihan istutusten jatkaminen, länsipenkereen kiveäminen ja kosteikon rakentaminen (luonnonkivistä), talon sokkelin pinnoittaminen ja maalaus sekä sokkelin vierustojen viimeistelyt soralla, pihakiveyksen viimeistely, terassien rakentaminen sekä katettujen terassien alakattojen ja rimoitusten paukuttelu paikoilleen. Mitähän unohtui?

Tähän tarttis rakennella kosteikko luonnonkivistä yms.

Välillä toki myös lomailemme ja vähän mökkeilemme. Tosin mökilläkin on hommia odottamassa: varasto pitää siivota, talon maalaus viimeistellä ja pihamaalla on varmasti muutakin tekemistä. Kesällä harrastamme myös vähän kotimaanmatkailua ja pyörähdämme jossain välissä Pikkuraksaajan lempipaikoissa eli Muumimaailmassa, Linnanmäellä sekä Merikarvian MuuMaassa. Talvella ehtii taas levätä!

Entisessä opiskelukaupungissa on aina mukava vierailla.

Aihetta harmistukselle

Viikonloppuna tuli katsastettua "tiluksia" vähän lähemmin, minkä seurauksena alkoi ihan hiukkasen harmittaa.  Minäpä kerron miksi.

Tämä ei ollut syy harmistukselle - kunhan dokumentoin muutuvan näkymän takapihaltamme. Kuvassa siis rakenteilla oleva päiväkoti.

Tonttimme siis rajoittuu kolmelta sivulta - pohjoisesta, idästä ja etelästä - kunnan virkistysalueeseen ja vieläpä niin, että jokaisella mainituista sivuista kulkee jo aiemminkin mainitsemani kävelytie. Kävelytien ja tonttimme rajan väliin jää pohjoisella ja eteläisellä rajalla muutaman metrin levyinen nurmialue. Idässä tonttimme rajoittuu avo-ojaan. Jostain syystä em. nurmialueet sekä avo-oja toimittavat paitsi koirakäymälän myös yleisen käyskentely- ja leikkipaikan virkaa. Lisäksi jotkut tuntevat vastustamatonta tarvetta oikaista tonttimme koilliskulman kautta kävelytieltä toiselle.

Näkymä katolta leikkipaikalle. Avo-oja jää kuvan alalaidassa näkyvän kävelytien ja talomme väliin.

Entisenä ja tulevanakin koiranomistajana olen käynyt koirankakkakeskusteluja ihan riittämiin ja voin omasta kokemuksesta todeta, että ei mitään niin raivostuttavaa kuin syyllistää kaikki koiranomistajat pientareiden jätösten takia. Toisaalta ei tunnu mitenkään mukavalta oman koiran kakkoja korjatessa astua toisen koiran jätöksiin - mitä sattuu kakkoja korjaaville koiranomistajille aika usein. Samaten äitinä ymmärrän, ettei vekaroita voi loputtomiin vahtia ja useimmiten lapset aiheuttavat harmia ihan ajattelemattomuuttaan. Silti ja ehkäpä juuri sen vuoksi, ottaa välillä pattiin. En nimittäin oikeastaan tiedä, mitä tällekään asialle voisi tehdä. Semminkin kun ihan vieressä on neliökaupalla paitsi joutomaata myös isohko leikkipaikka.

Yks kakkaa, kaks kakkaa... (nuo roskalta näyttävät siis sitä itseään). Jäljistä päätellen tuossa kohtaa on tallottu useamminkin. Saas nähdä, mitä lumen alta paljastuukaan...

Oman lisänsä tähän soppaan tuo kunnan asettama velvoite meille ok-tontin omistajille huolehtia myös tonttiin välittömästi rajoittuvien viheralueiden siisteydestä. Ja näin olemme omalta osaltamme jo toimineetkin. Nyt kun oma piha alkaa olla muuta kuin tuulessa huojuva juolavehnäpelto, ei rajan toisella puolella rehoittava hoitamaton nurmialue "liukumiinoineen" anna kovin mairittelevaa kuvaa kokonaisuudesta. Olemme siis korjanneet kakkoja ja siistineet ojanpiennarta ja -pohjaa sinne vähän väliä tuulen mukana lentävästä ja toisinaan tahallisesti heitetystä roinasta. Onhan se meidänkin etu, että kävelytien alittava ojanrumpu ei mene tukkoon.

Tätä kyllä ihmettelen, että edelleen on pakko "oikaista" hangessa tarpoen kun kävelytiet on aurattu ja oletettavasti helpompia kulkea.

Nyt kun suunnittelen itärajan istutuksia, väistämättä käy mielessä, miten estän istutusten tallaamisen ja ylipäänsä menestymisen jos "jengi" jatkossakin surutta käppäilee ojan kautta meidän puolelle juuri mainittujen istutusten yli/päältä. Tai "oikaisee" ojan ja pihamme koilliskulman poikki - mm. mopolla, kuten viime kesänä näin kerran tapahtuvan. Keskustelu asiasta ei tunnu auttavan - kesällä vaihdoin pari lausetta sekä paikallisen "mopo-jengin" että muutaman natiaisenkin kanssa. Mainitut "keskustelut" eivät kuitenkaan kanna hedelmää, sillä niiden vaikutus tuntuu kovin lyhytaikaiselta. Mikä siis neuvoksi?

Tuohon töyräälle olisi tarkoitus istuttaa aidanne sekä maanpeittokasveja. Entäs kun talvi tulee? Tallautuvatko kasvit lumen alla kun jo nyt on käyty nojailemassa koristeomenapuihin?

Viikonloppuna minussa virisi vieno pyyntö, että ihmiset kunnioittaisivat toistensa piha-alueita ja opettaisivat lapsilleen tämän kunnioituksen osana huomaavaisia käytöstapoja.

Kuukauden kasvi - vuorimänty

Ajattelin aloittaa sarjan kirjoituksia, joissa kerran kuussa esittelen jonkin itselleni mieluisan kasvin. Esittelyssä oleva kasvi saattaa löytyä jo pihaltamme, tai sitten se on vielä toivomuslistalla. Kuukauden kasvi -sarjan tarkoituksena on myös selvittää omien suosikkieni ominaisuuksia ja vaatimuksia. Ensimmäiseksi kirjoitan itselleni ehkä rakkaimmasta, nimittäin vuorimännystä.

Tuo näyttää niin pehmeän vihreältä, että tekisi mieli heittäytyä sekaan.
(Kuvan lähde: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:Pinus_mugo_Bucegi.jpg)

Pinus mugo eli vuorimänty on kasvupaikan suhteen lähes kaikkiruokainen ja sinnikäs ikivihreä havupensas. Suotta rumaksikin haukuttu pensas voi venähtää varsin kookkaaksi ja honteloksi, jos vuosikasvaimia ei typistä juhannuksen tienoilla. Tuo kookas ja hontelo on sitten se, jota haukutaan rumaksi. Itse pidän venähtäneemmästäkin  vuorimännystä - sen ilmavassa olemuksessa on jotain lämmintä ja turvallista. Ja jos ei pidä isoksi kasvavista vuorimännyistä, eikä jaksa typistellä vuosikasvaimia, voi aina hankkia kasvin kääpiömuotoja, kuten variaation "pumilio".

Tuolla hangen alla ne on, vuorimännyt, palsamipihdasta vasemmalle. Jänö on loikkinut ihan päältä.

Vuorimänty viihtyy parhaiten aurinkoisella paikalla, hiekkapitoisessa maassa. Se kestää kuivuutta, mutta ei pahastu kosteudesta, jos kasvualusta on hyvin läpäisevää. Ravinteita se ei juurikaan kaipaa ja kasvualustan happamuudenkaan suhteen se ei ole tarkka.  Savesta tuo ei luemma pidä (toisaalta mikä kasvi pitää). Tiedän kuitenkin pari tapausta, jotka ovat viihtyneet varsin karuissa oloissa, puolivarjossa, savipitoisessa maassa ja venähtäneet melkoisiin mittoihin.

Reilussa kymmenessä vuodessa halkaisijaltaan 30 cm vuorimännystä voi tulla tällainen halkaisijaltaan parimetrinen, jos vuosikasvaimia ei typistetä. Ideaaliolosuhteissa kuvan vuorimänty saattaisi olla isompikin.

Pihassamme on tällä hetkellä 24 vuorimäntyä istutettuna ja vielä olisi "muutamia" tulossa lisää, että siinähän typistelen niitä vuosikasvaimia. Vuorimänty on oivallinen kasvi kuivahkoon rinteeseen ja se toimii hyvin myös aidanteena, joten mikä sen parempi valinta länsirajan penkereen päälle kasvamaan ja rajaamaan piha-aluettamme. Vuorimänty on myös selkeä kilpailija tuijalle kun pohdin, mitä istuttaa itärajallemme ensi kesänä. Vuorimännyn valintaa puoltaa sen kestävyys ja matalakasvuisuus (ainakin aluksi), jolloin se jää talevella paremmin lumipeitteen suojaan, eikä erityistä kevätsuojausta tarvitse toteuttaa. Mutta kumpi kasvaa nopeammin, vuorimänty vai tuija?

Etelärajalla paistaa päivä

Tonttimme rajoittuu etelästä kunnan omistamaan maakaistaleeseen, jossa kulkee pari metriä leveä kevyenliikenteenväylä eli suomeksi sanottuna kävelytie. Mainittu kävelytie yhdistää kotikatumme asuinalueemme keskelle rakennettuun virkistysalueeseen, joka muodostuu kävelyteiden verkostosta sekä leikkipuistosta. Tämä kävelytie myös erottaa meidän tonttimme etelänpuoleisen naapurimme tontista.

Näkymä katolta tonttimme kaakkoiskulmaan ja kävelyteiden risteykseen. Olin katolla valjaissa, mutta pelotti. Sen verran sain vakautta käteen, että onnistuin napsimaan kännyllä pari kuvaa.

Etelärajastamme piti alunperin tulla hieman toisen näköinen. Naapurimme nimittäin istutti omalle puolelleen - kävelytien varteen - hopeapajurivistön, jota täydensi norjanangervoaidanne. Pohdimme Harrin kanssa vastaava toteutusta meidän rajalle, jolloin kävelytien varteen olisi muodostanut idyllinen puukujanne. Päädyimme kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun. Vaikka hopeapaju eli hopeasalava on kaunis katsella, lehtipuuna se tuo toivottua näkösuojaa vain osan aikaa vuodesta. Halusimme aidanteen, joka suojaisi kävelytiellä käyskentelevien katseilta ympäri vuoden, semminkin kun oleskelupihamme sijoittuu talon etelä- ja länsipuolelle.

Kävelytie sijoittuu tuija-aidanteen taakse. Etualalla "The Lätäkkö" eli Pikkuraksaajan "uima-allas" (siis kosteikko).

Ankaran pohdinnan jälkeen päädyimme siis istuttamaan etelärajalle timanttituijia. Ei ehkä ideaalein ratkaisu, mutta onnistuessaan kaikin puolin sopiva. Pari perustelua: Tuija pysyy tuuheana kauttaaltaan (siis jos menestyy) ja muodostaa näin toivomamme ikivihreän suojan kävelytielle päin. Tuijan pitäisi viihtyä vähintään puolivarjossa, mutta lukemani perusteella aurinkoinenkin paikka käy, jos vedensaanti on taattua ja kasvualusta muhevaa. Etelärajamme on kieltämättä auringolle altis, mutta muutamassa vuodessa tilanne on jo toinen - kasvaessaan tuijat varjostavat toisiaan, antaen myös suojaa auringonvalolta.

Nuo kun tuosta pörhistyvät ja vähän venähtävät ei kävelytieltä enää näy pihallemme.

Hankalinta on selvitä ensimmäisistä keväistä ja kesistä (ks. edellinen kirjoitukseni aiheeseen liittyen), jolloin juuret ovat vielä pinnassa ja aidanne matala. Edellä mainitusta syystä istutimme tuija-aidanteen osin kahteen riviin, jossa isommat tuijat ovat etelämpänä ja pienemmät niiden lomassa pohjoisempana. Kasvulalustassa on reilu kerros tuoretta multaa, juuren alle on työnnetty pätkä kasteluputkea ja koko komeus on katettu kankaalla sekä noin 10 cm kerroksella kuorikatetta.

Mutta mitä tuijien kaveriksi? Raja-alue on melkoisen lumikuorman alla, joten istutettavien kasvien täytyy kestää lumikuorma tai uusiutua hyvin. Alkujaan suunnittelin kävelytien puolelle tummaruusuangervoja, mutta niiden oksat menevät kyllä lumen alla ihan muussiksi. Jäljelle jää siis joukko matalia perennoja, jotka menestyvät lumen alla ja viihtyvät auringossa.... Ehdotuksia?

Jäljet lumessa

Kesällä ihastelimme Pikkuraksaajan kanssa ikkunan takaa pientä ja pörröistä jäniksenpoikaa. Myöhemmin syksyllä "joku" oli maistellut omenapuiden oksia ja talven tullen pihallamme on vierailtu enemmänkin. Harmi vaan, että kaikki syötäväksi kelpaava on nykyisin verkkojen takana.

Kukas se siinä on pyörinyt? Ei taida hampaat pystyä metalliverkkoon.

Nämä city-kanin maalaisserkut verottavat ahkerasti lähiseudun puutarhojen kasvikantaa. Varsinkin näin kevättalvella näkee jäljistä, miten jänikset etsivät pihoilta syötävää.

Makedonian männyt eivät näköjään kelpaa ruuaksi. Onko tässä loikittu kaverin kanssa vai sama yksilö kiertänyt kehää?
(Pahoittelut kuvan laadusta - valo alkoi loppua kesken.)

Vaikka viime yönä tuiskusikin taas uutta lunta, kevät on jo ihan nurkan takana. Siitä todistakoot sisääntulokuistin katolta alas rojahtanut lumimassa. Aurinko lämmittää tummaa peltikattoa ja sitten...

Tähän kohtaan ei varmaan kannata istuttaa oikein mitään. Ainakaan puuvartisia kasveja - perennat voisivat selvitä tuostakin?

Välillä tuntuu jotenkin päättömältä tällainen "puutarhuroiminen". Kaikki se vaivannäkö - istuttaminen, hoitaminen ja suojaaminen - muutaman kukoistavan kuukauden takia. Lopun aikaa kasvit ovat kääreissä, verkoissa ja/tai lumen alla.