keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Tapahtunut tähän mennessä

Rakennusprojektimme vaiheet on dokumentoitu Koti Lahelaan -blogissa, joten tässä yhteydessä summaan projektimme kannalta vain oleellisimmat tapahtumat, sekä pihan rakentamisen saralla tapahtuneet asiat.

Alussa oli Tontti. Tai ihan alussa oli muutaman vuoden ilmassa palloteltu varovainen keskustelu aiheesta omakotitalon rakentaminen, johon me emme kuunaan aio ryhtyä. Sitten haettiinkin jo tonttia. Ja kun sellainen vihdoin löytyi syksyllä 2009 rakentaminen päästiin aloittamaan elokuussa 2010. Rakentamista kesti vajaan vuoden, kunnes toukokuussa 2011 pääsimme muuttamaan uuteen, mutta vielä keskeneräiseen kotiimme.

Ensimmäinen kesä uudessa kodissa meni raksaväsymyksen merkeissä, emmekä jaksaneet tehdä ihmeemmin mitään talon tai pihan valmistumisen eteen - kunhan asuttiin ja lepäiltiin. Loppuvuodesta 2011 tapahtui jo aktivoitumista raksaamisenkin suhteen ja kunnon spurtti otettiin kesällä 2012: maalasimme taloa ja pihan rakentaminen alkoi oikein toden teolla.

Oikeastaan pihan rakentaminen alkoi jo kesällä 2010 kun Tero Elg kuopaisi kaivurillaan tonttimme pintaa ensimmäisen kerran. Tuolloin alkanut maanrakennus loi perustan myös tulevan pihan rakentamiselle. Elokuussa 2012 jatkoimme siitä, mihin rakentamisen alkuvaiheessa oli jääty. Ihan ensimmäiseksi kutsuimme jälleen Elgin apuun ja pihamme alkoikin nopeasti muotoutua suunniteltuun malliin. Harri sai heti tuntumaa siihen, mitä pihan rakentaminen tarkoittaa käytännössä. Pääsimme myös istutuspuuhiin, tavoitteena saada suurimmat kasvit (eli puut) maahan ennen talven tuloa. Viimeiset neljä vuorimäntyä istutin marraskuussa osin kohmeiseen maahan ja nyt jännittää, miten männyille on talven aikana käynyt.


Loppukesä oli pihan rakentamisen osalta kiireinen, mutta antoisa. Intoa olisi ollut tiiviimpäänkin ahkeroimiseen, mutta pitkin syksyä vaivannut hankala jalkatulehdus rajoitti liikkumistani sen verran, että osa suunnitelluista tehtävistä piti jättää seuraavaan kesään. Ja Harrilla oli kädet täynnä omissa hommissa. Kaiken kaikkiaan olimme tyytyväisiä kesän ja syksyn aikaansaannoksiimme. Syksyllä 2012 jäimme siis tilanteeseen, jossa piha oli muokattu ja muotoiltu, kasvualustat (multa) levitelty, tasoitettu ja jyrätty, osa kasveista istutettu, kasvualueet peitelty katekankain ja kuorikatteella, autopiha asfaltoitu, etupihan kiveys tehty, talo osittain maalattu sekä rännit ja lumiestet asennettu. Tästä on hyvä jatkaa jahka kevät saapuu.

2 kommenttia:

  1. Lukijana ollaan! :) Kesä alkaa olemaan niin lähellä, että johan tässä pitää alkaa itsekin suunnittelemaan pihan kohtaloa... TAI voi hyvin olla, että meilläkin käy noin, että ensimmäinen kesä vaan ollaan :D Melkein pitäis jo alkaa jotain esikasvatuksia miettimään, jos haluan jotain tomaattia tms meille lasikuistille kasvamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainiota:)

      Ja sanopa muuta - olen ihan täpinöissäni. Hitsi jos olisimme ehtineet viime kesänä terassien kimppuun voisin nyt hyödyntää lasiterassin esikasvatustilana. Ensi keväänä sitten. Ja onhan tässä vaikka mitä tekemistä ensi kesälle... Maltan tuskin odottaa.

      Poista

Kiitos kommentista!